Kävimme hetki sitten viemässä ilmoituslomakkeen postilaatikkoon. Lomake lähtee kohti Raahen 29.1.2011 järjestettäviä koiranäyttelyitä.
Jekku on ilmoitettuna ensimmäistä kertaa nuorten luokkaan. Tuomarina on herrasmiestuomari Teuvo Kangas, joka mittaa koirat ja selittää yleisölle tiivistelmän mielipiteensä koirasta. Teuvo muutenkin käsittelee koiria hyvin ja on mukava, joten on ilo viedä hänelle Jekku pitkän näyttelytauon jälkeen.
Me lähdetään valloittamaan Raahea yhdessä Aijan ja Moskun kanssa, kiitos Aijalle kutsusta! :)
KiitosTarulle Jekun heinäkuisista kuvista. :) Jekku oli vähän nakupellenä esiintymässä, mutta muuten rakenne sai kiitosta EH:n verran. Onneksi Jekku on kuvien ottamisen jälkeen miehistynyt valtavasti! Kuvat on lisätty myös varsinaiseen raporttiin näyttelypäivästä.
Tänä jouluna meillä raikui nauru ja taputukset, kun Jekkua on opetetty haukkumaan käskystä. Joku teoreettikko oli sitä mieltä, että jos koira opetetaan haukkumaan käskystä, se ei muuten haukkuisi. Meillä haukkumisongelmaa ei ole muuten kuin lappalaiskoirien seurassa, mutta katsotaan miten teorian käy. ;)
Vielä ollaan opetteluvaiheessa, ja välillä haukun tilalla tulee äänetöntä haukkua, matalaa murinaa, mutta useimmiten kuitenkin saadaan sanaan "Hauku" vastaukseksi pieni haukku.
Välillä kuulostaa siltä, kuin pieni otus olisi kaivon pohjalla haukkumassa, kun taas toisinaan haukussa on mukana pienoista komentamista tai ripaus kissamaista miauta.
Meidän oli tarkoitus lähteä tänään joulupäivänä isäni luokse katsomaan Hessu-koiraa, Tassu-kissaa ja tottakai kotiväkeä, mutta automme sanoi sopimuksen irti juuri aatonaattona. Nyt odotellaan taas arjen alkamista, jotta saadaan menopeli kuntoon, jotta voidaan toteuttaa alkuperäinen joulunviettosuunnitelma.
Tällä välin ollaan kuitenkin nautittu joulun herkuista, koottu humoristista ja täynnä yksityiskohtia vilisevää Jan Van Haasterenin 1500 palan koiranäyttelypalapeliä. Dog Show kertoo ehkä karuinta todellisuutta koiranäyttelyiden maailmasta. Sikakin on päässyt punaiselle matolle, kun tuomarin taskuun on tungettu tukku rahaa.
Eilen illalla saatiin palapeli vihdoin valmiiksi! Kuva on eilisaamulta.
Sekä juotu teetä Jekku-mukista, minkä Kuukasjärvellä asuva Aaro-setä meille lähetti. Mukissa on kuva Jekusta, varsin itsetietoisen oloisena. Toisella puolella on tietysti Jekun nimi.
Mukin lisäksi kasvattaja muisti meitä joulukortilla, missä seikkailee hänen koiransa Lempi sekä Kielo. Kielon kanssa olimme tammikuussa mätsäreissä ja nyt upea neiti pokasi Helsingin Voittaja-näyttelyssä Juniorivoittaja 2010-tittelin. Lämpimät onnittelut tätäkin kautta! :)
Edit: Lisätty kuvia ja video, sekä muutettu päiväystä
Viikko vierähtikin ihan äkisti ja tonttuja ollaan koitettu Jekun kanssa ikkunoista kurkkia. :)
Aika menikin kotioloissa lenkkeillen ja leikkien. Jekku on saanut unohtaa takapihalla oleilut ilman hihnaa ja onkin nyt kytkettynä kunnes tyttöintoilut ovat vähän laimentuneet. Tosin Jekku pitää hihnaan laittamisen täysin rangaistuksena ja jos valittavissa on hihnaan pihalle, niin turre päättää valita ennen lokoisat oltavat sisätiloissa.
Keskiviikkona iltalenkki meinasi alkaa heti isyydellä, kun etupihalla seisoi juoksuinen pinserinarttu. Jekun laitoin kuistiin odottamaan siksi aikaa, kun saattelin tyttökoiran kotiin, tuohon parin talon päähän. Rebecca kuitenkin juoksi heti meidän pihalle merkkailemaan, kun omistansa yritti sitä kutsua. Onneksi omistaja haki sen pois ja me päästiin lenkkeilemään. Rebecca asuukin tuossa ihan lähellä ja hän lenkkeilee ulkona ilman pantaa ja täysin vapaana. Mukava sesse, mutta hieman tyttöjen perään kaipailevan uroksen kanssa se on mahdoton yhdistelmä. ;)
Onhan Jekkua nyt jo pari kertaa pyydetty lapinkoiraneidoille sulhoksi, mutta että tytöt tulee ihan pihaan saakka, on jo uskomatonta. :D Katsotaan isyyttä sitten lähemmin, kun ikä kääntyy täysi-ikäisyyden puolelle ja käytös alkaa olla aikuisen koiran luokkaa, sekä ennen kaikkea terveystarkastukset on tehty.
Torstaina Jekku lähti Saagan kanssa lenkkeilemään ja kaksikko kiitti pimeällä pellolla tutkien pupujen jälkiä ja papanoita. Jekku pyyhälsi pellon toiseen päähään, mutta juustot olivat tehneet tehtävänsä ja se urheana puski vahvan lumipeitteen hakemaan juustopalkkaa. Kiitos Saagan ihmiselle lenkkiseurasta. :)
Jekulle opetettiin keväällä sana "tölkki" eli sen tehtävänä oli tassulla mennä tökkäämään kadulle heitettyä tölkkiä. Nyt talviaikaan tölkkejä ei ole näkynyt pitkään aikaan, mutta pari iltaa sitten joku oli muutaman tölkin jättänyt sopivasti reittimme varteen. Hienosti Jekku kiitti läppäämään tassua tölkin päälle intoörinöjen säestämänä. Oulussa tölkkejä oli niin paljon kerättävänä, että me rahoitimme panttirahoilla kakkapussien oston.
Nyt syksyllä olemme opettaneet sanan "panta" ja Jekku on etsinyt pannan samalla periaatteella kuin tölkinkin eli läpännyt sitä tassulla. Tämä on suuresti helpottanut pannan etsimistä, kun meillä on kolme uloskäyntiä (laiskat ihmiset ei jaksa ympäri taloa etsiä pantaa ;) ). Jekulla on kohtuullisen hyvä muisti ja olemme aina koittaneet piilottaa pannan johonkin "väärään" paikkaan kuten esim. vessan lattialle. Jekku ei ole mikään älykkö, mutta se kuitenkin muisti missä panta oli ja kävi avaamassa kuonolla vessan oven ja läppäämässä pantaa.
Nyt vaikeutimme tehtävää muotoon "tuo panta". Aluksi ei ihan valjennut, että mikä juttu tämä on vaikka molemmat sanat ymmärtää ja osaa näitä kaksisanaisia toimintoja esim. "tuo jalis" tai "tuo possu". Aloitimme siis noudon opettelun väärästä päästä eli sanalla "kiinni" jolla Jekku ottaa tavaran suuhunsa ja pitämällä pantaa leukojen välissä ja sitten pyydetään irroittamaan esineestä. Tämä nopeuttaa noudon opettamista ja parin toiston jälkeen Jekku toikin pannan käteen. Emme ole näistä namipalkkaa käyttäneet, kun Jekku menee namista niin paineeseen, että se luovuttaa heti kättelyssä. Jekulle kuitenkin palkinto pannan etsimisestä ja tuomisesta on aina lenkki, mikä on sille suuri palkinto. Toisella pannan tuontikerralla se selkeästi tiesi, että onnistui tehtävässä. Voi sitä riemunkiljahdusten, örinän ja kiehnauksen määrää kun tehtävä suoritettiin. :)
Seuraavaksi meidän tavoitteena onkin opettaa tavaroiden vienti toiselle henkilölle. Tämä on nimittäin on yksi kohta kohti vesipelastuskoiraa, jota olisi mukava kokeilla ja silloin tällöin harrastaa. Vepekoiran kun täytyy viedä vedessä olevalle henkilölle kapula tai vetonaru, jotta voi sitten hinata pelastettavan rantaan. Vienti on äärimmäisen vaikea opettaa koiralle, mutta onneksi Jekku tarjoaa vastaavaa kun siltä kysyy "missä Mikko" - se nimittäin ei voi mennä Mikon luo ilman lelua, kun sen mielestä yksi parhaimmista leikkitovereista on isäntä itse. :)
Tässä vielä lumikaivuri-Jekusta videota erään lenkin päätteeksi :)
Viime viikon torstaina kaikki oli Jekkulassa toisin. Torstai-aamuna Jekku katosi hetkesi takapihalta. Meni tovi kutsumisesta turrukan tuloon, eipä ajateltu ettei tämä tähän jää.. Lähdin auttelemaan miehen sisaren liikkeelle ja Jekku jäi Mikon kanssa kotiin.
Pojat oli tällä välillä käyneet lenkillä ja sattumalta Jekulle oli jäänyt panta kaulaan, vaikka sillä ei normaalisti koskaan ole sisätiloissa pantaa...
Sain soiton töihin ja puhelimen toisen päässä oli vanhempi herra ja hän juttelee:
"Täällä olisi lapinkoirauros keltaisella pannalla ja siinä oli teidän puhelinnumero"
Tässä vaiheessa sydän oli pysähtyä.
Soitin miehelle, että Jekku on karannut "Ei kyllä se kotona on.." ja mies kiersi talon. Takaovi oli jäänyt raolleen ja Jekku ei normaalisti koskaan ole lähtenyt avoimesta ovesta. Vaan nytpä tytötti niin mahdottomasti, että säännötkin heitettiin nurkkaan.
Mies haki Jekun n. parin kilometrin päästä kotoa, missä se oli ystävällisen sedän pihalla kytkettynä. Sitä kuinka kauan se oli ollut karkuteillä en tiedä, kun se on sisällä niin huomaamaton. Karkumatka oli kulkenut joko teitä pitkin tai sitten se oli jokea pitkin tassutellut joen toiselle puolelle.
Me sitten pidettiin herralle jääkautta - se sai toki ruuat ja lenkitykset, mutta lelut meni pankon päälle ja kaikki muu huomiointi jäi pois. Lenkillä kehuttiin, mikäli se tarjosi vapaaehtoisesti seuraamista tai katsetta. Kylläpä Jekulle kasvoi isot korvat ja silmätkin toimivat. Se selkeästi hakee nyt enemmän katsekontaktia ja kuuntelee.
Kun jääkausi oli ohitse päätin hakea herralle joululahjan jo etukäteen, jotta kotona oleminen olisi erityisen hauskaa ja sehän on! :)
Tervetuloa herra Iso Possu!
Jekku malttamattomana odottaa lupaa napata jättipossu. Pikkupossuhan on sen yksi rakkaimista leluista ja harmaa possu II on myöskin korvaton ja röhkimätön. Iso Possu kustansi huikeat 199 kruunua, mutta koska Jekku ei muita leluja saakaan pitkään aikaan oli se sen arvoinen kustannus.
Onnellinen Iso Possun omistaja röhkytti possua koko päivän eikä siitä ole vieläkään hohto hiipunut
Näyttelytreenejä
Itsenäisyyspäivänä oli alaosaston näyttelytreenit ja siellä meni vähän höpöksi,( tahtoo tyttöjen luokse-huutoa kuului harva se minuutti) mutta ne kohdat missä Jekku juoksi tuomariin kohden meni hienosti ja seisoi tuomarin edessä täpäkkänä, antoi katsoa hampaat ja kyllä siellä tuomarin sylissäkin vähän hössötettiin. :)
Kompon kanssa yhteismatka meidän autossa sujui mainiosti ja pojat jälleen kerran juoksivat ja seisoivat peräkkäin hienosti. Toissaviikolla kyllä päästettiin pojat vapaaksi, mutta tuloksena oli kaksi jäykistelevää ja ärisevää koiraa. Vaikka välikohtaus oli ikävä, ei se näyttänyt vähentävän niiden kaveruutta. Yhtä lailla kuljetaan peräkkäin eikä ahdistuta toisesta, välillä pyytäen leikkiin. Päätettiin kuitenkin jatkaa hihnalenkkeilylinjalla, kunnes Kompo saavuttaa aikuisuuden ja Jekkukin on teini-iän ohittanut.
Ehkäpä Jekku saa uusia tyttöystäviäkin kun lappalaisneidot Tyyne ja Rassu vaikuttivat erikivoilta neidoilta ja heitä mennäänkin treffaamaan heti kun meno vähän rauhoittuu.
Terveisiä tytöille:
Tällaista se oli eräskin kotiinpaluu lenkiltä kilometrin matkan verran, kun satuttiin just siitä kohtaa mennä missä ne herra karkurin uudet tyttöystävät olivat haukkumassa. Jekku ujelti koko loppumatkan ja siinä ei auttanut mikään kuin korvat punaisena tallustaa kotiin. Anteeksi pyöräilijät!
Niun tapaamisen jälkeen suuntasimme kulkumme Neetulaan, missä asiat eivät enää ole entisellään.
Saanko esitellä; Kofi, 10-viikkoinen naskalihammasriiviö on Neetun uusi asuinkumppani. Kofi on Dagolas Bulleron poika ja äiti Maanhaltija, äidinisä taasen Jussi. Upeista koirista siis polvetuva nuorimies. Poika on luonteeltaan vilkas ja iloinen kuten lapinkoiranpennun pitääkin.
Jekku ei ihan hahmottanut, että mikä tämä äänekäs ja pureva otus oikein on ja mitä sillä tehdään. Mielenkiinto kohdistui Neetuun, ja pikkukaveri yritti ja yritti saada Jekulta kontaktia, sitä saamatta. Olihan Kofin hampaat välillä Jekun hännässä ja tassut tiukasti Jekun takapuolen ympärillä. Eikä Jekku semmoisesta mitään tuumannut. Jekku matalalla pörinällä ilmoitti silloin tällöin, että pidäpäs hieman etäisyyttä.
Kaikenkaikkiaan tapaaminen meni loistavasti, sillä eihän Jekku ole nähnyt näin pieniä lapinkoiria koskaan.
Kuvat: Taru Vallius - iso kiitos kuvista! :)
